Keravan kaupunki on toteuttanut Pihkaniityssä sijaitsevan matalan kynnyksen lähiliikuntapaikan, joka on nyt valmis asukkaiden käyttöön. Sydänpuunpuisto sijaitsee Ylikeravantien varrella osoitteessa Ylikeravantie 107.
Liikuntapaikka toteutettiin asukkaiden esittämien toiveiden pohjalta. Alueen kaavoitusvaiheessa alueelle toivottiin heikommin liikkuville soveltuvia kuntoilu- ja virkistysmahdollisuuksia. Puistossa on helppokäyttöisiä laitteita, jotka soveltuvat esimerkiksi tasapainon, venytyksen sekä liikkuvuuden ja lihaskunnon harjoittamiseen. Syksyn aikana puistoon asennetaan opastetaulu, jossa on ohjeet laitteiden käyttöön.
Sydänpuunpuisto on osa Päästäisenkujan rakennusurakkaa, joka valmistui kesällä 2026. Urakan aikana myös puiston ympäristöä on uudistettu entistä viihtyisämmäksi ja luonnon monimuotoisuutta tukevaksi. Alueelle on istutettu yhteensä 11 uutta puulajia, ja alueelle on jätetty näkyville lahopuuta pieneen lahopuutarhaan, joka tarjoaa elinympäristöjä hyönteisille ja muille pieneliöille.