Henkilökunnan koulutuksen vuoksi Keravan asiointipisteen aukioloajat muuttuvat huomenna keskiviikkona.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kerää verkkokyselyllä tietoa siitä, miten päihteiden, nikotiinituotteiden ja rahapelien käyttöä sekä niistä aiheutuvia haittoja voitaisiin ehkäistä.
Keravan kaupungissa vietetään 4.–11.10.2026 vanhustenviikkoa, jonka teemana on arjen kohtaamiset.
Keravan kaupunki kutsuu asukkaat osallistumaan kyselyyn, jolla selvitetään uusien penkkien ja levähdyspaikkojen tarvetta sekä esteettömyyttä kaupungin katu- ja puistoympäristöissä.
Keravan nuorisopalvelut järjestää syyslomalla 12.–18.10.2026 erilaisia päiväretkiä, peli-laneja sekä muita toimintoja nuorille.
Pihkaniityssä sijaitseva uusi Sydänpuunpuisto on valmis asukkaiden käyttöön. Lähiliikuntapaikka toteutettiin asukkaiden toiveiden pohjalta.
Keravan kaupunki ottaa keväällä 2026 käyttöön asukaspaneelin valitsemat mittarit, joiden avulla seurataan keravalaisten hyvinvointia asukkaiden tärkeiksi kokemien näkökulmien avulla.
Eeva ja Unto Suomisen stipendirahasto myöntää opintoapurahoja Keravan varattomille ja vähävaraisille opiskelijoille.
Keravan uimahalli ja sen liikuntatilat palvelevat normaalisti, vaikka tiloissa tehdään korjaustöitä vesivuotojen vuoksi.
Keravan maauimalon alueelle on suunnitteilla noin 190 neliömetrin kokoinen leikkipaikka, jota asukkaat voivat kommentoida kyselyn avulla.
Kiertokapula Oy toteuttaa syyskuun aikana vuosittaisen asiakastutkimuksen, jonka avulla pyritään kehittämään yrityksen toimintaa ja palveluita.
Äkillisen henkilöstötilanteen vuoksi asiointipisteen aukioloajat muuttuvat syyskuussa.
Keravan kaupunki järjesti Kesärinteen leirikeskuksessa viikon mittaisen leirin ukrainalaisille lapsille ja nuorille. Leiri oli osa ystävyyskaupunkitoimintaa ja osoitus tuesta sodan keskellä elävälle maalle.
Energia-areenalla järjestetään syksyn aikana neljä maksutonta avoimen oven tapahtumaa, joissa voi tutustua hallin liikuntamahdollisuuksiin ja kokeilla eri urheilulajeja.
Keravan uimahalli avautuu asiakkaille tiistaina 1. syyskuuta laaja-asteisten huoltotöiden päättymisen jälkeen.
Kiertokapulan ympäristökouluttajien puhelinlinja on tavoitettavissa jatkossa maanantaisin ja perjantaisin klo 9.00–15.00.
Keravan kaupunki järjestää lokakuun alussa vanhustenviikkoa, joka sisältää teemapäiviä ja messuja ikäihmisille.
Keravan lukion suosittu ylijäämäruokailu käynnistyy kesätauon jälkeen maanantaina 24.8.2026.